/
0 Comments

Channel Islands - Santa Cruz!


Vihdoinkin saarille! Viime tammikuussa käytiin Jannen kans jo laiturilla valaiden katseluretkellä mutta nyt päästiin maihin asti.


Liput kannattaa hommata netistä etukäteen, www.islandpackers.com. Me ollaan molemmilla kerroilla lähdetty tuosta naapurista eli Venturan satamasta. Ei olla tulosteltu mitään mukaan vaan ollaan menty noin 30min ennen laivan lähtöä paikalle check inniin. Tällä kertaa suunnattiin päivän vaellusreissulle Santa Cruzin saarelle. 


Matkalla näkyy yleensä aina pari merileijonaa poijulla köllöttelemässä, muutama (tuhat) delffiiniä ja vuodenvaihteen aikoihin myös valaita! Paatti on aika pieni, mutta edes minulla ei tullut huono-olo keikutuksesta! Parhaat näköalat löytyy yläkannelta ja takaa alhaalta. Mukaan kannattas talvella varata vaatetta, merituuli oli aurinkoisenakin päivänä kylmä. Kahviosta saa hyvällä tuurilla kahvia!


Paatti jättää Santa Cruzille jäävät laiturille ja jatkaa matkaa. Saarella on oppaita ja telttailu mahdollisuus yöpyjille, muttei mitään muita palveluita. Vettä, evästä ja vaelluskengät kannattaa pakata mukaan. Kartan saa mukaan joko satamasta tai periltä oppailta jos haluaa tehdä omatoimisen vaelluksen. Oppaat vetävät myös yhteisiä vaelluksia.


Me päätettiin tehdä itekseen pari pientä vaellusta, ensin Potato Harboriin ja paluu matkalla Cavern point. Nämä ehti hyvin hiljasella vauhdilla, lounas- ja valokuvaustaukojen kanssa. Maisemat oli koko ajan huikeita!! Reittejä löytyy ihan kaikille, lyhyitä, pitkiä ja keskipitkiä. 


Saarella on myös mielenkiintoinen historia viinitarhoista lammasfarmeihin, näihin pääsee tutustumaan minivaelluksella satamassa.


Saarella on myös kettuja, jotka ruokinta kiellosta huolimatta olivat erittäin kesyjä...


Me käytiin tosiaan vaan pari vaellusta tällä reissulla. Ens kerralla jäädään yöksi ja vois testata kanootit ja snorklauksen!



Paluumatkalla kannattaa ottaa paikka takaa ja alhaalta, Venturan auringonlaskut ovat kauneimmat koko Kaliforniassa! Ja ei, en löytänyt tähän nyt sitä parasta kuvaa, sitä se uuden koneen käyttö teettää...

Näihin kuviin ja tunnelmiin 💗

M













Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.

Tunnisteet

1 tie (1) 4th of July (2) ajokortti (1) Angels Landing (1) Arizona (4) Arkikuvahaaste (4) Autoilu (1) autonosto (1) Beverly Hills (1) Big Sur (1) bikram (2) biohacking (1) black friday (1) Bryce (1) Carmel (2) casino (1) Central Market (1) crossfit (3) Dallas (1) Dia de los Muertos (1) Disney Concert Hall (1) Dixie (1) Fremont Street (1) Grand Canyon (1) Hackberry General Store (1) Halloween (3) Happy Holidays (1) helppoa leipomista (3) Hollywood (3) Hollywood Forever (1) Hoover Dam (2) Huntington library (1) Idyllwild (1) IFTTT (155) Instagram (156) Joulu (4) jouluvalot (2) kakkoskoti (4) kalifornia (10) Kanab (1) kesäloma (26) key lime pie (1) koiran kanssa lentäminen (1) Koti (9) kukkuu kurpitsapiiras (1) kummitukset (1) LA Autoshow (1) Lake Mead (1) lakers (1) Lankalauantai (1) Las Vegas (5) leipominen (4) lentäminen (2) Loma (8) Los Angeles (4) Los Olivos (1) Luna (8) Malibu (1) matkustaminen (112) Mondos (1) Monterey (1) Mustikka-vadelmapiirakka (1) Muutto (4) narrow (1) Nevada (5) New York (4) NHL (1) Oulu (9) pankkiasiat (1) Paso Robles (4) PCH1 (4) Pepperdine (1) Pismo Beach (1) Pitkäperjantai (1) puutarha (7) Pääsiäinen (2) Pääsiäispäivät (2) road trip (19) Rodeo Dr (1) Route 66 (1) Ruoka (14) San Fransisco (6) Sana Ynez (1) santa monica (2) Santa Ynez (1) Sosiaaliturvatunnus (1) Suomireissu (5) surffaus (3) Thanksgiving (1) the Last Bookstore (1) treenit (5) turistihommia (5) Universal Studios (2) Utah (5) Venice (1) ventura (12) Venturabeach (5) viini (9) viinitilat (6) viisumi (1) weekend getaway (2) Whole Foods (1) Yoga (4) Zion (2)