Surf Cali 2013

Alcatraz!

Suomessahan tässä jo ollaan mutta lupaamani vankilapäivitys ei vaan ottanut syntyäkseen kun työ- ja kotikiireet puskivat päälle. No, parempi myöhään kuin ei millonkaan!



Elokuun lopussa kävimme siis pikapyörähdyksen San Franciscossa ja Carmelissa, edellisistä reissuista voi lukea täältä. Jostain syystä alueen yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä eli Alcatrazin vankila, on jäänyt meiltä tsekkaamatta, vaikka kaikki vankila sarjat ja leffat kuuluvat minun ihan ehdottomiin suosikkeihin! No, nyt sinne päästiin...



Liput kannattaa hommata reilusti eli noin 90 päivää etukäteen, koska ne myydään sesonkina loppuun. Muina aikoina noin 30-60 päivää ennen riittää. Me varattiin hyvissä ajoin ja silti "yökierrokset" olivat jo loppuunmyty eikä kaikkia päivälähtöjäkään ollut enää tarjolla. Liput saa luotettavasti täältä.

Lautta lähtee laiturilta 33 ja paikalla kannattaa olla noin 15min ennen lähtöä  ei turhaa jonottamista mutta et myöhästykään.. Parkkipaikkoja alueella on huonosti eli kannattaa tulla julkisilla tai vaikka uberilla. Sitten ei muuta kuin kaikki laivaan ja noin vartin matka saarelle... kuvia kannattaa napsia paluumatkalla, ei ole kaikki hätähousut edessä niin kuin menomatkalla.



Perillä saaressa on kansallispuiston pakollinen info ja siitä pääsee jatkamaan joko omatoimikierrosta tai ohjattua. Me otettiin omatoimi audio-kierroksella. Käveltiin itse vankilaan ja siellä kaikille halukkaille jaettiin audio-kierrosta varten laitteet. Kuunneltiin puolella korvalla sitä ja seikkailtiin omiamme. Aika hurja paikkahan se on - itse en mm. tiennyt että tuonne päätyi vain jos ei muualle soveltunut tai ei osannut käyttäytyä muualla. Sielä ei myöskään niin vain siirretty muualle vaan se vaati jopa vuosien prosessin. Karkaaminen taas päättyi useasti huonosti, vankilan olemassaolon eli 29-vuoden aikana sieltä yritti karata 36 vankia joista kaikki paitsi viisi, saatiin kiinni tavalla tai toisella. Saaren ympärillä käy todella voimakas merivirta joten uimalla saarelta ei kannata edes yrittää karkuun. Pakoihin ja niihin pohjautuviin elokuviin pääsee perehtymään mm. Clint Eastwoodin "Escape from Alcatraz"- elokuvassa.



 Koska vankila sijaitsi saarella, myös sen henkiläkunta asui siellä perheineen. Uusimmat vartijat perheineen asuivat varsinaisissa rotankoloissa, mutta pääsivät varsin pian muuttamaan varsinaisiin koteihin vankilan lähelle. Saarella oli siis niin vankilan sisäinen kuin ulkopuolinenkin yhteisö.

Vankila on suljettu 1963 ja ennen sitä siellä tuomiotaan lusi mm. Al Capone ja Robert "The Birdman" Stroud. Kuuluisien vankien sellit ovat selkeästi esillä kierroksella. Alcatrazista ei kuitenkaan löydy "kuoleman sellejä" tai teloitustiloja.


Kierros päättyy Jenkeille tyypilliseen tapaan kansallispuiston "kirja (krääsä) kauppaan" jossa tällä kertaa odotti yllättäen yksi entinen vanki, joka jakeli nimikirjoituksia omaan kirjaansa. Jotenki kaikkien kehujen ja oman kiinnostuksen ja odotusten jälkeen saari oli ihan ok, hyvä että tuli käytyä muttei mikään mieltä räjäyttävä kokemus.


Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy raportointi tältä reissulta... Muutama ravintolasuositus on kyllä tulossa kunhan kehiin astunut "editori" saa ne jonkunlaiseen järjestykseen! Seuraavaksi jatketaan kotoisemmilla aiheila eli miten nautit kaamoksesta ja valmistaudut stressittömään Jouluun! Ja no, ehkä vähän Bali suunnitelmia ettei tuo surffilauta ihan pääse kuivumaan...

M

PCH1!

Eli Pacific Coast Highway eli maailman kaunein tienpätkä löytyy tästä Kalifornian rannikolta! Ollaan ajeltu tätä ylös ja alas useamman kerran ja joka kerta sieltä löytyy joku uus juttu, missä voi pysähtyä. Edellistä postausta pääsee lukemaan täältä.

Ollaan ajeltu tietä niin aurongossa kuin sumussakin, pimeällä tai rankkasateella tielle ei kannata lähteä ja itse asiassa tie on nykyisin yöllä suljettu. Tällä hetkellä siellä on myös muutama tietyö, joten matkanteko ei ole kovin nopeaa. Onneksi on hyvät maisemat! Tällä tiellä on kyllä kylmähermosia tietyömiehiä...



Aiemmassa postauksessa mainittujen Bixbycreekin sillan, Pfeifferin rannan ja vesiputouksen sekä elefanttihylkeiden lisäksi kannattaa pysähtyä Hearst Castleen - enemmän linnasreissusta täällä. Tällä kertaa pysähdyimme San Simeonissa Hearst Castlen viinitilalla, josta voi myös ostaa tilan lihoja.

Hearstin Rose on ehdottomasti lasillisen arvoinen!

Syksyn reissulla pääsimme myös vihdoinkin Pfeiffer rannalle, jonne PCH:lta vie pieni metsätie. Ranalle on aina tunkua, joten parkkeeraaminen on hankalaa kuten myös vastaantulijoiden ohittaminen. Sanosin että tuurilla päästiin rannalle! Verrattuna Pfeiferin putoukseen, ranta jää kyllä toiseksi!

 Kuva rannalta...

Ja putouksilta... Nämä ovat siis eri paikoissa Big Surin alueella.


Loppuun vielä fiilistelyt ensimmäiseltä ykköstienreissulta Teemun ja Karin kanssa. Kuvassa näkyy Californian "ruskaa". Näin syksyisin rantapenkereet muutuvat punaisiksi, kun muina vuodenaikoina ne ovat ruskeanharmaita.


Seuraavaksi sitten vankilaan... Eli Alcatraz!

M

Carmel by The Sea!

Mun ihan ehottomasti lempparipaikka koko Kaliforniassa löytyy Carmelista! Ollaan käyty siellä eka kerran vahingossa 2012 kun Big Surin alueelta ei löytynytkään sopivaa hotellia. Ollaan siitä asti oltu aina samassa hotellissa, paitsi nyt viimeisimmällä reissulla. Carmel Wayfarer Inn on sopivasti keskustassa, järkevän hintainen ja siihen kuuluu aamupala sekä iltapäivän viinitarjoilu.



Edellisistä reissuista ja Kalifornian Rivieran eli ykköstien ajelusta pääsee lukemaan täältä ja täältä. Ja koska tuota reittiä on nyt tullut hinkattua noin kymmenisen kertaa, tulee siitä myös päivitetty postaus!


Mutta siis Carmeliin! Carmel on maineeltaan rikkaampien ihmisten koti- ja lomailupaikka, joten on turha odottaa halpaa shoppailua tai ravintolaillallista. Täällä on kuitenkin omanlainen pienen ja idyllisen kaupungin henki, havupuut kasvavat matalana ja pimentävät auringonlaskun jälkeen koko keskustan. Auringonlasku onkin yksi Kalifornian kauneimmista ja siitä pääsee nauttimaan hyvin Ocean Avenuen päässä olevalta hiekkarannalta.  Jostain ihmeen syystä katuvaloja eikä myöskään pihavaloja täällä juurikaan ole, pimeydestä huolimatta Carmel on varsin turvallinen paikka. Kodittomia tai nurkissa pyöriviä nuorisojengejä ei täällä näy. Parkkipaikan etsimiseen joutuu käyttämään aikaa ja ravintolaan on turha kuvitella menevänsä ilman pöytävarausta. Jokatapauksessa Carmelissa on se tietty henki ja raikas merituuli mikä ainakin näin syksyihmiselle ja muutenkin viileämmässä viihtyvälle on Kaliforniassa todella iso juttu!


Kalifornian tyyliin myös täällä kaikilla on koira ja koiran voi ottaa joka paikkaan mukaan. Keskustasta löytyykin Kalifornian parhaaksi koiraravintolaksi rankattu Forge in The Forest - ravintola jossa koirat palvellaan ensin ja niille löytyy omat ruokalistat! Lunankin kanssa ollaan käyty Forgessa useita kertoja! Koirien erikoisliikkeistä voisin mainita Diggidy Dog, mistä löytyy koirille ja kissoille kaikkea Hawaiji-paidasta kekseihin ja peteihin...


Carmelin keskustasta tulee mieleen Sveitsin alppikylät, sieltä löytyy myös todella kivoja pieniä putiikkeja ja kahviloita - kannattaa siis poiketa kaikille mahdollisille sivukujille ja sisäpihoille. Aika meneekin joko rannalla hengaillen tai keskustan kujia kuljaillessa.



Carmelin vierestä löytyy myös mm. Monterey, Pebble Beach sekä hieman pohjoisempana legendaarinen surffikaupunki Santa Cruz - näistä ja muista ykköstien jutuista päivitettynä lisää seuraavassa jutussa!

-M

Hollywood Bowl!

Tää on näitä "must see" juttuja Losissa kesäaikaan. Keväällä, kun Hollywood Bowlin liput tulevat myyntiin, kannataa olla tarkkana Ticketmasterissa tai StubHubissa kyttäämässä. Areenalla harjoittelee myös LA-sinfoniaorkesteri joiden treenejä pääsee hyvällä tuurilla katsomaan ilmaiseksi. Lisää virallisilta kotisivuilta täältä.



Me ollaan nyt käyty katsomassa John Legend, Black Movie Soundtrack Celebration, jossa esiintyi mm. Marcus Miller, En Vogue ja Public Enemy, ja nyt uusimpana Skalites, Inner Circle ja Ziggy & Stephen Marley jotka vetivät isänsä Bob Marleyn biisejä. Lippujen hinnat on vaihdellut 27$ ja 100$ välillä, riippuen ostopaikasta, esiintyjästä ja ajankohdasta. Ollaan suosittu Stubhubia, sieltä löytyy lippuja kaikenlaisiin tapahtumiin konserteista urheilumatseihin yms.

Paikalle tai siis parkkipaikalle eli "park & ride"- asemalle kannattaa mennä ajoissa, ensimmäiset bussit areenalle lähtevät 2h ennen keikkaa ja keikat alkavat yleensä hieman ennen auringonlaskua, eli noin 19 aikaan. Ajoissa siis sen takia että hypätään bussiin (hinta edes-takaisin 6$ per naama), bussilla ajellaan noin 10min areenalle, kävellään turvatarkastuksen läpi ja etsitään sopivat picnicpaikka. Eli evästä mukaan! Ja ihan kunnolla! Jo areenan yleisissä ohjeissa kehoitetaan ottamaan kunnon korit mukaan viineineen. Yleensä porukka tulee paikalle vähintään tuntia ennen keikan alkua, leiriytyy syömään ja pikkuhiljaa siirtyy omille paikoille, missä picnic-meiningit voivat rauhassa jatkua! Jos keikka ei ole loppuunmyyty voi penkkiriveillä siirtyä rauhassa eteenpäin. Ihan etummaiset osiot on erikseen myytäviä illallis- ja yksitysipaikkoja.

Katsellaan auringonlasku ja keikka. Väliajalla viinibaarit ja grillit ovat avoinna ja ihan kohtuuhintaisia. Kun keikka loppuu, bussit lähtevät 30min sisällä menomatkalla ohjeistetusta paikasta parkkikselle eli kaikki kiva tapahtuu joko ennen keikkaa tai keikan aikana!

Seuraavana eetteriin napsahtaa Bay Arealta uusia juttuja (ja kyllä, aina niitä vaan löytyy vaikka tännekkin on jo useampi reissu tehty!)

-M

Neljän aallon nainen neljäntenä hääpäivänä!

Crossfit Camarillossa Koutsi Heatherin kanssa reenin jälkeen!

Venturan messuilla nähtiin mm. Salt - N - Pepa, lännenratsastuskisa ja possuralli...

Hearst Castlen kansallispuisto!

Ykköstietä ajellessa tai esimerkiksi Paso Roblesin reissuilla kannattaa koukata sen verran reitiltä, että käy ihmettelemässä uskomatotnta Hearst Castlea. Lisää suunnitteluvinkkejä ja ajankohtaiset tiedot suoraan linnan sivuilta.


Linna sijaitsee vuoren huipulla, keskellä lihakarja ranchia. Sinne päästäkseen pitää suorittaa kansallispuistojen perus velvollisuudet eli maksaa sisäänpääsy ja hypätä bussiin, joka vie linnalle. Maksaessa voi valita kolme erilaista kierrosta, joko yläkerran sviitit, mikä oli suosituin ja mihin mekin menimme, yläkerran sviitit ja suuri sali tai seikkailukierros. Kaikkiin sisältyi puutarhan ja uima-altaiden esittely. Jo bussissa pyörivä esitelmä kertoo William Hearstin uskomattomasta elämästä ja linnan historiasta - teille siitä kertoo Wikipedia. Perillä odottavat oppaat ottavat omat ryhmänsä ja sitten mentiin...


Jo matkalla linnalle tuntui siltä kuin kaikki olisi lyöty "vähän" yli... Lihakarjan seasta saattaa nimittäin hyvällä tuurilla bongata esimerkiksi seepran. Perille päästyä tunne vain varmistui ja kun opas aukaisi suunsa - kyllä! Meitä kierrätettiin linnassa kuin me olisimme olleet Williamin vieraita, missä olisimme nukkuneet ja mistä valinneet naamiasasut ja miten jokaiselle sänkypaikalle ei siis huoneelle vaan sänkypaikalle on oma wc!


Näkymät puutarhasta merelle olivat hienot!


Eikä itse linnakaan näyttänyt huonolta!


Yläkerran sviitit olivat siis naimisissa olevien parine majoitukseen. Sviittiin kuului kaksi huonetta, yksi miehelle ja yksi naiselle, nukuttiin siis silti eri sängyissä, kumpikin kuitenkin omalla puolellaan! Jos William oli kutsunut enemmän ihmisiä, saatettiin pariskuntia majoittaa myös samaan huoneeseen.


Yksi vaikuttavimpia huoneita oli Williamin kirjastohuone, jossa hän myös työskenteli lehtien parissa öisin. Tärkeimmät lehdet lennätettiin päivittäin Hearstille yksityiskoneella Los Angelesistsa linnan omalle lentokentälle. Työnarkomaanina Hearstilla oli myös yli 100 puhelinta asennettuna linnan eri huoneisiin, jotta hänet voidaan tarvittaessa aina tavoittaa.

Poispäin ajettaessa bussi ohittaa nyt jo tyhjän eläintarhan. Eläintarha oli aikoinaan suurin yksityinen kokoelma, mutta talousvaikeuksien vuoksi eläimet lahjoitettiin Los Angelesin ja San Diegon eläintarhoihin, vain seeprat ja muutama muu lihakarjan kanssa toimeen tuleva laji jätettiin laiduntamaan ranchille.

Ei muuta kuin iltapuku ojennukseen ja linaan!

-M

Las Vegasin kahdet kasvot!

Ja näin me taas kerran päädyttiin Vegasiin, alunperin ei ollut mitään puhetta koko Vegasista mutta jotenki sitä vaan sinne eksyttiin tekemisen puutteessa! Karille tämä reissu tais olla jo kuudes ja minullekkin jo kolmas, joten perusnähtävyydet on jo edellisillä reissuilla kierretty. Edellisistä keikoista voi lukea lisää täältä ja täältä. Ja kuten jutuista huomaa, ensimmäinen yhteinen reissu meni todella perinteisen vegasin kaavan mukaan ja toisella otettiin jo Lunankin takia iisisti ja lähinnä rentouduttiin.

Tällä kertaa yhdistettiin nämä ja vielä vähän lisäiltiin... Ajeltiin Vegasiiin siis ei niin perinteisesti maanantaina. Hyvä puoli siinä oli se, ettei ruuhkia juurikaan ollut ja toisin kuin luultiin, ihmisiä oli silti liikaakin. Vegasissa ei tosiaan huomaa onko tiistai vai lauantai... Pysähdyttiin matkalla Barstowissa outlettiin ostamaan uudet kengät perinteitä kunnioittaen. Tällä kertaa majapaikkana toimi MGM Grand.

Aiempiin majapaikkoihin  (Hilton Lake Las vegas, Cosmopolitan) verrattuna MGM on suurin, halvin ja siellä oli eniten oheispalveluita ja kauppoja. Toisaalta palvelun taso ei myöskään yltänyt esimerkiksi Cosmopolitanin tasolle, tietty rahalla saa ja hevosella pääsee. Cosmopolitanissa oli aiemmin tänä kesänä allas-alueella tulipalo ja siksi jouduimme vaihtamaan jo hyväksi todetun ja Marriot- ketjuun kuuluvan hotellin toiseen.


MGM on perinteinen kasinohotelli, josta löytyy mm. Cirque du Soleil teatteri,  noin 17 000 henkeä vetävä urheiluareena ja ravintoloita jokaiseen makuun. Hotellin ehdottomasti kuuluisin nähtävyys on iso kultainen leijona, joka vartioi yökerho Hakkasanin ovea!


Hotellille saavuttuamme huomasimme, että täällä ei todellakaan ole merkitystä viikonpäivästä, vaan jopa maanantaina jouduimme odottelemaan check innissä 45-minuuttia. No, oppiipahan taas tavoille... Heitimme tavarat huoneeseen ja pikaisen vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme buffettiin syömään (jonne jonoteltiin toiset 45min!). Tätä menoa musta kehkeytyy hyvinki kärsivällinen jonottaja... NOOOT!! Buffetista ja muistakin koko reissun ravintola suosituksista tulossa oma postinsa, joten kerrottakoon vaan se, että kannattaa ottaa myös juomabuffet jos meinaa ottaa lasinkaan viiniä.


Tämän jälkeen aloitimme perinteisen Vegasin pelikierroksen. Koska mitään suunnitelmaa illalle ei ollut, oli todella helppo luovia Stripillä Casinosta toiseen, tällä kertaa jätimme niin yö-kuin päiväkerhotkin muille. Kaupunkihan ei nuku koskaan, joten juhlia voi halutessaan jatkaa ympäri vuorokauden ja käydä välillä tankkaamassa väliin jääneet vesilasit tippaletkuissa vaikka omassa hotellihuoneessa.


Onneksi jätimme nämä kokemukset muille (lue: nuoremmille) koska muuten riskinä olisi ollut seuraavan päivän allaslekuttelun menetys... Viime kerralla allashommat jäi väliin Lunan takia ja sitä edellisellä kerralla hengailtiin ns. päiväkerhon eli uima-altaalle rakennetun klubin puolella. Tällä kertaa nautittiin Vegasin liian kuumasta +42C säästä altaalla.


Välillä kävimme sisällä tai altaalla vilvoittelemassa ja lounasta huoneeseen tilatessa tarjoilija kertoi, että sinäkin päivänä kolme ihmistä oli pyörtynyt altaille kuumuuden ja nestehukan takia!


Illalla kävimme syömässä ja ei sitä vaan voi olla ihmettelemättä tuota Vegasin hulluutta... Löytyy Eiffel-tornia, vapaudenpatsasta ja mini-Venetsiaa kondolikuskeineen ja kyllä, kuski myös laulaa italiaksi.


Päätettiin suunnata vielä Stripin phjoispäähän Stratosphereen. Tornin huipulta on huikeat näköalat ja halukkaille (mihin minä en todellakaan kuulu) huvipuisto sekä sky jump mahdollisuus.


Ei, en mensi ikinä! Huimas jo katsoa kun tuommonen pikkunen vuoristoratavaunu veti ees-taas 350-metrin korkeudella ja tyypit hyppi sieltä tornista valjaissa alas!


Niin ja se toinen puoli... Innostuttiin täällä haikkaamaan eli tekemään pikku vaelluksia paikallisissa kansallispuistoissa. Vegasista kotiin Venturaan päin noin 30min ajoa ja stoppi Red Rock Canyon puistoon. Perinteitä kunnioitaen magneetti mukaan visitor centeristä ja vaikka täällä voi melkein kaikissa puistoissa vetää autollakin ympyrää, me vedimme lenkkarit jalkaan ja suuntasimme Calico Tanks haikille. Pituutta matkalle tuli Polarin mukaan 3,77km mutta maaston ollessa osittain ihan kunnolla nelivedolla kiivettävää, aikaa meni reilu tunti. Kaikki tämä oli vaivan arvoista, näköalat laaksoon ja Vegasin kaupunkiin asti olivat huikeat! Kelihän oli kuuma joten jos täällä meinaa ulkoilla niin lippis päähän, vettä mukaan vähintään litra tuntiin, kunnolla rasvaa pintaan ja järki käteen!


Paluumatkalla peseydyttiin Vegasin hedoinistisestä meiningistä kuuntelemalla Bassoradion Truths and Rights podcasteja. Teemana aiheeseen sopivat seitsemän kuolemansyntiä ja niistä Vegasiin passelit kohtuuttomuus eli mässäily ja irtsaus eli himo. Tähän liittyen paluupäivänä näkyi myös uutisissa että tänään on taas käytetty kaikki tämän vuoden luonnonvarat tältä vuodelta, eikä kyllä yhtään ihme kun tuota vegasin meininkiä ajattelee.

Tästä on nyt kuitenkin hyvä palata ns. loma-arkeen ja valmistautua huomiseen asioiden hoitoon kuten Minin huoltoon ja renkaiden ostoon ja iki-ihanan DMVn kanssa asiointiin, riippumattoa ja surffilautaa kuitenkaan unohtamatta.

Kohta palataan asiaan hieman erilaisen kansallispuiton eli Hearst Castlen merkeissä!

-M