/
0 Comments

Ukkohalla!


Tämän talven laskureissut alkoivat niinkin räväkästi kuin Ukkohallassa... Tai no siis pakkasten vuoksi  rinteiden testaus jäi seuraavaan kertaan. Ukkohallan visiitti oli meille ensimmäinen ja paikkana se on ihan kiva. Lisää infoa paikasta löytyy täältä. Ajomatkaa Oulusta on noin reilu pari tuntia joko Muhoksen tai Yli-Kiimingin kautta, molemmat yhtä hitaita mutta Yli-Kiimingin kautta ehkä enempi pikkutietä ja liukasta. Mökki varattiin hyvissä ajoin tuolta. Hallakka sopi hyvin kahden pariskunnan ja kahden koiran viikonloppureissuun, kerroksia oli kolme ja ne oli hyvin rajattu porteilla. Makuuhuoneita löytyi kaksi ja tietysti saunat yms. 

Perjantaina perille päästyä lenkitettiin koira ja huitaistiin sen jälkeen ensimmäinen hiihtolenkki. Pienenä pettymyksenä ladut eivät olleet ihan priimakunnossa vaikka tulossa oli todellinen kiireviikonloppu koiravaljakko- ja umpihankifrisbeegolfkisoineen. Hiihdon jälkeen saunaan ja unille. Aamulla suuntasimme takaisin laduille, jotka olivat pitemmillä lenkeillä paremmassa kunnossa. Matkalla pysähdyimme katsomaan valjakkolähtöjä!


Lauantaina kelit suosivat hiihtäjää! Hiihdon jälkeen lämmintä päälle, koirat mukaan ja järven rantaan paistamaan makkaraa. Ukkohalla on siitä kiva, että kaikkialle pääsee kävellen valaistuja kävelyteitä pitkin.


Päivälepo ja saunaan... Eli Ukkohallan Saunamaailmaan. Sisäänpääsyt olivat alessa kaksi yhden hinnalla eli 16e. Pukutilat ja suihkut olivat pienet mutta sauna-alue kiva ja yhteinen miehille ja naisille - päästiin kaikki yhdessä saunaan. Sisäpuolelta löytyi pieni uima-allas lastenaltaineen ja poreallas, allasbaari sekä Karjalainen sauna, Suomalainen sauna, infrapunasauna sekä höyrysauna eli höyry Banja. Matkalla ulos sai piipahtaa vielä Uralilaisessa luolasaunassa ja ulkoa löytyi kotasauna, terwasauna, rantasauna sekä näköalasauna. Ulkona pääsi pulahtamaan halutessaan avantoon, poreammeeseen tai paljuun. Saunan jälkeen oli helppo kävellä näköalatunnelia pitkin Bistron puolelle syömään. Päähän kannattaa pihalla kietaista pyyhe tai napata pipo mukaan, kylmä iskee yllättävän nopeaa jos innostuu istumaan paljussa!


Sunnuntaina pakkasta oli sen verran paljon, että suuntasimme mökin luovutuksen jälkeen kotiin.


Seuraavaksi suunnataan Ylläkselle! Pysy kuulolla :)

-M



Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.

Tunnisteet

1 tie (1) 4th of July (2) ajokortti (1) Angels Landing (1) Arizona (4) Arkikuvahaaste (4) Autoilu (1) autonosto (1) Beverly Hills (1) Big Sur (1) bikram (2) biohacking (1) black friday (1) Bryce (1) Carmel (2) casino (1) Central Market (1) crossfit (3) Dallas (1) Dia de los Muertos (1) Disney Concert Hall (1) Dixie (1) Fremont Street (1) Grand Canyon (1) Hackberry General Store (1) Halloween (3) Happy Holidays (1) helppoa leipomista (3) Hollywood (3) Hollywood Forever (1) Hoover Dam (2) Huntington library (1) Idyllwild (1) IFTTT (155) Instagram (156) Joulu (4) jouluvalot (2) kakkoskoti (4) kalifornia (10) Kanab (1) kesäloma (26) key lime pie (1) koiran kanssa lentäminen (1) Koti (9) kukkuu kurpitsapiiras (1) kummitukset (1) LA Autoshow (1) Lake Mead (1) lakers (1) Lankalauantai (1) Las Vegas (5) leipominen (4) lentäminen (2) Loma (8) Los Angeles (4) Los Olivos (1) Luna (8) Malibu (1) matkustaminen (112) Mondos (1) Monterey (1) Mustikka-vadelmapiirakka (1) Muutto (4) narrow (1) Nevada (5) New York (4) NHL (1) Oulu (9) pankkiasiat (1) Paso Robles (4) PCH1 (4) Pepperdine (1) Pismo Beach (1) Pitkäperjantai (1) puutarha (7) Pääsiäinen (2) Pääsiäispäivät (2) road trip (19) Rodeo Dr (1) Route 66 (1) Ruoka (14) San Fransisco (6) Sana Ynez (1) santa monica (2) Santa Ynez (1) Sosiaaliturvatunnus (1) Suomireissu (5) surffaus (3) Thanksgiving (1) the Last Bookstore (1) treenit (5) turistihommia (5) Universal Studios (2) Utah (5) Venice (1) ventura (12) Venturabeach (5) viini (9) viinitilat (6) viisumi (1) weekend getaway (2) Whole Foods (1) Yoga (4) Zion (2)