/
0 Comments

Mokkapalakakku - kun kaikki ei mene niin kuin suunnittelee...


Mää en oo pitkään aikaan kirjotellu näistä mun leipomistoilailuista... No, päätin Äitienpäiväksi leipoa klassisia mokkapaloja ja rakennella niistä kakun. Kaupassa käynti meni paljon helpommin kuin edellisellä kerralla. Mokkapalat tein ihan perinteisen ohjeen mukaan eli:

5 dlvehnäjauhoja
4
munaa
3 dlsokeria
2 dlmaitoa
200 gvoisulaa
3 rklkaakaojauhetta
3 tlleivinjauhetta
2 tlvaniliinisokeria
Kuorrutus
1 pakettitomusokeria
50 gvoisulaa
5 rklvahvaa kahvia
1 rklkaakaojauhetta
2 tlvaniliinisokeria


Ohjeet

Sulata rasva ja laita jäähtymään, vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan, sekoita joukkoon voisula, kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunissa 200 asteessa noin 15 min. Sulata kuorrutusta varten voi, sekoita muut aineet keskenään, sekoita seos voisulan joukkoon levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen pohjan päälle - koristele. 

No miten tämä käytännössä meni... Aloin leipomaan ihan liian myöhään perjantai iltana ja tietysti keittiön viemäri meni tukkoon. Vesi on aika oleellista tässä keittiöhommassa joten purin viemärin ja tein kaikki mahdolliset kikat, sain viemärin joten kuten vetämään ja järjestin putkimiehen heti maanantaille. Tässä vaiheessa uuni oli ollut päällä noin 2 tuntia... 
Tein pohjan melkein valmiiksi ja jostain syystä modailin ohjetta jotenki ja homma alko mennä ihan pieleen - oli tarkotus tehdän eri määrä kuin ohjeessa ja muunsin mitat vain puoliin raaka-aineista. Maitoa  esimerksi piti olla 2dl niin epähuomiossa lorottelin taikinaan 5dl kermaa... No, pikku itkut ja sitte aattelin että kokeillaan tällä mitä on ja kas kummaa pohjasta tuli ehkä paras ikinä!
Seuraavana päivänä aattelin että teen kakun loppuun eli kokoan ja kuorrutan. Muru oli ihanasti illalla auttanu ja leikelly pellillisen pohjaa perinteisiksi neliöiksi - väärin autettu! Mää oisin tarvinnu kaks pyöreetä palaa pohjaa. Miksihän mää en tehny kahta pyöreetä vaan pellillisen? No saahan niistä leikellyistä palasistakin koottua kakun. Kokosin siis alaosan, sekottelin väliin pari purkkia maustamatonta tuorejuustoa ja kermavaahtoa ja kasasin päälle loput palat. Tekasin kuorrutuksen ja koristelin! Aika hieno ja älyttömän hyvän makunen siitä loppupeleissä tuli!




Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.

Tunnisteet

1 tie (1) 4th of July (2) ajokortti (1) Angels Landing (1) Arizona (4) Arkikuvahaaste (4) Autoilu (1) autonosto (1) Beverly Hills (1) Big Sur (1) bikram (2) biohacking (1) black friday (1) Bryce (1) Carmel (2) casino (1) Central Market (1) crossfit (3) Dallas (1) Dia de los Muertos (1) Disney Concert Hall (1) Dixie (1) Fremont Street (1) Grand Canyon (1) Hackberry General Store (1) Halloween (3) Happy Holidays (1) helppoa leipomista (3) Hollywood (3) Hollywood Forever (1) Hoover Dam (2) Huntington library (1) Idyllwild (1) IFTTT (402) Instagram (403) Joulu (4) jouluvalot (2) kakkoskoti (4) kalifornia (10) Kanab (1) kesäloma (26) key lime pie (1) koiran kanssa lentäminen (1) Koti (9) kukkuu kurpitsapiiras (1) kummitukset (1) LA Autoshow (1) Lake Mead (1) lakers (1) Lankalauantai (1) Las Vegas (5) leipominen (4) lentäminen (2) Loma (9) Los Angeles (4) Los Olivos (1) Luna (8) Malibu (1) matkustaminen (113) Mondos (1) Monterey (1) Mustikka-vadelmapiirakka (1) Muutto (4) narrow (1) Nevada (5) New York (4) NHL (1) Oulu (9) pankkiasiat (1) Paso Robles (4) PCH1 (4) Pepperdine (1) Pismo Beach (1) Pitkäperjantai (1) puutarha (7) Pääsiäinen (2) Pääsiäispäivät (2) road trip (19) Rodeo Dr (1) Route 66 (1) Ruoka (14) San Fransisco (6) Sana Ynez (1) santa monica (2) Santa Ynez (1) Sosiaaliturvatunnus (1) Suomireissu (5) surffaus (4) Thanksgiving (1) the Last Bookstore (1) treenit (5) turistihommia (5) Universal Studios (2) Utah (5) Venice (1) ventura (12) Venturabeach (5) viini (9) viinitilat (6) viisumi (1) weekend getaway (2) Whole Foods (1) Yoga (4) Zion (2)