Surf Cali 2013

Asiaa koirista!

Olette varmaan huomanneet kuvista ja jutuista että eläimet ovat lähellä sydäntä tässä perheessä. Niinpä tällä reissulla meille meinasi käydä hyvin tai huonosti tai no miten sen nyt haluaa ajatella... Yhtenä päivänä mieheni tuli töistä ja huikkasi että hänen koiria harrastuksena pelastava työkaverinsa etsii yhdelle koiravanhukselle kuumeisesti kotia...

Olen tietoisesti vältellyt täällä Kaliforniassa "animal sheltereitä" eli löytöeläinkoteja, koska en pystyisi kävelemään ulos tyhjin käsin. Tästä syystä kaikki lahjoitukset ja avustukset on pakko hoitaa etänä. Tässä tilanteessa pelkkä kuva riitti ja pienen perheneuvottelun jälkeen sovimme että jos "Howie" ei löydä kotia minun täällä olon aikana, lähtee se meidän mukaan Suomeen.

Howie olisi napannut tarvittaessa kaksoiskansalaisuuden! Kuva: Pasadena Humane Society.

Lunan reissukokemuksella lentäminen koiran kanssa olisi varmasti mennyt hyvin ja paperishowkin oli tuoreena mielessä. Olin yhteydessä eläinkotiin ja he näyttivät asialle vihreää valoa. Nyt sitten vain odoteltiin... No, yleensä elämä menee niin kuin sen pitääkin ja jo seuraavana päivänä Howie oli löytänyt uuden kodin! Mikä sinänsä on pieni ihme koska Howielle povattiin erittäin pitkää oleskelua löytöeläinkodissa korkean iän vuoksi. Olimme tietysti todella iloisia, että koti oli löytynyt läheltä koska tottakai lentomatka melkein 10-vuotiaalle pikkukoiralle olisi ollut raskas, samoin uuteen maahan ja meihin tutustuminen.

Täällä paikalliset löytöeläinkodit ovat ääriään myöten täynnä, jokin aika sitten Venturan paikka kieltäytyi ottamasta omistajien luovuttamia koiria enään vastaan, koska tilaa ei vain ollut. Osa paikoista on ns. "no kill"- paikkoja joissa kaikki eläimet odottavat pahimmillaan jopa yli 500 päivää uutta kotia, jotkut paikat taas ovat niitä pahimpia ns. "high kill"- paikkoja, joissa mahdollisuus uuteen kotiin saattaa olla vain noin 30 päivää jonka jälkeen eläin lopetetaan.

Tällaisissa lasikopeissa koiranpennut asuvat ostoskeskusten eläinkaupoissa...

Ja miksi täällä sitten on niin paljon löytöeläimiä? Lemmikkikulttuuri on täällä todella erilainen. Ihmiset ottavat mielellään koiran, se kun kuuluu täällä Kaliforniassa statukseen. Kaupasta niitä saa imaiseksi mukaan ja ensimmäinen maksukin on vasta 6kk päästä... Kun pentu sitten kasvaa ja vaatiikiin koulutusta, liikuntaa, ruokaa ja huomiota voi hyvin olla että omistaja yllättyy - tapana ei ole juurikaan selvitellä etukäteen minkälaisia tarpeita rodulla on. Ja kaupan päälle todella suosittua on ottaa jokin isokokoinen rotu ja kun ei tajuta kuinka isoksi koira loppujen lopuksi kasvaa - ollaan pulassa. Koiria myös usein jätetään pois perheestä kun muutetaan, joskus ihan vaan pihalle mutta yleensä kuitenkin lähimpään löytöeläinpisteeseen. Kun Luna muutti meille, ihmiset olivat ihmeissään kun kerroimme sen muuttavan kanssamme Suomeen - mikä oli tietysti meille itsestään selvää!

Jotkut odottavat uutta kotia hoidossa, mikä on täällä vastuullisesti tehty!

Tottakai täältä löytyy myös vastuullisia koiranomistajia jotka pitävät koiria perheenjäseninä, pelastavat lisää ja tekevät kaikkensa niiden eteen. Kulttuuriero on tässä iso verrattuna Suomeen. Ja onhan kaikella kääntöpuolensa - toisaalta pelastamalla koiria, jotka ovat ns. väärinperustein tuotu löytöeläinkotiin tukee myös samalla samankaltaisen kultttuurin jatkumista. Toisaalta taas kaikilla koirilla pitäisi olla oikeus rakastavaan kotiin - ihan missä päin maailmaa tahansa!

Joillekkin taas lauman mukana liikkuminen on ihan arkipäivää!

Heräsikö halua auttaa koiria tai kissoja tai vaikka kilpikonnia? Selvitin Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitosta miten voi auttaa. Mukaan pääsee yllä olevan linkin kautta ja auttaa voi mm. sijaiskotitoiminnassa, tapahtumissa talkoilemalla, myyntituotteita tekemällä tai esimerkiksi ruokakeräyksiä järjestämisellä. Tuen antaminen rahallisesti on mahdollista jäsenyyden tai vaikka kannatusjäsenyyden kautta.

Mikä on sinun lemmikkisi tarina?

-M