/
0 Comments

Soul Surfing?

Yleensä lomaan ladataan paljon odotuksia. Todo- listat pullistelevat, on buukattu ehkä joku matka, sovittu sitä ja tätä ja pitäs tehdä tuo ja muistaa tuo - lisäksi muistutetaan itseä että muista rentoutua ja lukea kirjaa kaikessa rauhassa, tehdä pihatöitä, pestä ikkunat, huomioida koko suku ja kaverit, reenata, viettää laatuaikaa lasten ja lemmikkien kanssa ja mitäs vielä... Kuulostaako tutulta?

Aiemmin ulkomailla asuessani Suomen lomat näyttivät juurikin tuolta... Nykyään Suomessa suurimmaksi osaksi asuessa lomat ovat menneet täällä Kalifornian kakkoskodissa. Ihan sellaista normaalia kesälomaa Suomessa en kyllä muista viettäneeni, silloin kun sellainen oli tuli se vietettyä esimerkiksi Kreikassa saarihypellen tai muuten vaan palloa koluten.

Luonteeltani olen siis touhuaja - aina jokin homma tai remontti kesken ja todo- lista on pitkä. Nyt olen kuitenkin ajatellut että pikku pysähtyminen ei olisi yhtään huono idea ja voisi vähän vilkaista sitä "road mappia" että mihin suuntaan tässä ollaan menossa ja millä aikataululla. Yleensä tällaiseen pohdiskeluun ei ole aikaa tai ympäristöstä pursuaa niin paljon virikkeitä ettei siihen vain kykene.

Tällä kertaa päädyin pohdiskelemaan treenin kautta, viime viikon suht monta lepopäivää vrt. normaaliin treeniviikkoon jet lagin ja matkustamisen vuoksi, palauttivat kehoa niin hyvin että eilinen kehonpaino ja calisthenics treeni tuntuivat ihan erilaiselta kuin tukkoiseen kroppaan treenaaminen. Tämän aamun jooga heti auringon noustessa teki viimeisen silauksen ja tässä sitä ollaan - suurten pohdintojen äärellä - Soul Surfing!

Näin täällä alkaa tämä loma ja tekemättömyys toimia, niin kropassa kuin päässäkin- tässä ehtii hyvin miettiä onko tyytyväinen tämän hetkiseen elämään, unelmoida ja miettiä miten ne unelmat toteuttaisi. On jopa ollut aikaa keskustella asioista koska kaksi ihmistähän tässä paletissa kuitenkin tanssii!

-M
Kuva on muutaman vuoden takaa. Ensimmäinen aamu Venturaan muuton jälkeen. Jälkeenpäin voi hyvillä mielin ajatella - tuokin oli hyvä ratkaisu, vaikka olikin todella iso ratkaisu!



Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.

Tunnisteet

1 tie (1) 4th of July (2) ajokortti (1) Angels Landing (1) Arizona (4) Arkikuvahaaste (4) Autoilu (1) autonosto (1) Beverly Hills (1) Big Sur (1) bikram (2) biohacking (1) black friday (1) Bryce (1) Carmel (2) casino (1) Central Market (1) crossfit (3) Dallas (1) Dia de los Muertos (1) Disney Concert Hall (1) Dixie (1) Fremont Street (1) Grand Canyon (1) Hackberry General Store (1) Halloween (3) Happy Holidays (1) helppoa leipomista (3) Hollywood (3) Hollywood Forever (1) Hoover Dam (2) Huntington library (1) Idyllwild (1) IFTTT (402) Instagram (403) Joulu (4) jouluvalot (2) kakkoskoti (4) kalifornia (10) Kanab (1) kesäloma (26) key lime pie (1) koiran kanssa lentäminen (1) Koti (9) kukkuu kurpitsapiiras (1) kummitukset (1) LA Autoshow (1) Lake Mead (1) lakers (1) Lankalauantai (1) Las Vegas (5) leipominen (4) lentäminen (2) Loma (9) Los Angeles (4) Los Olivos (1) Luna (8) Malibu (1) matkustaminen (113) Mondos (1) Monterey (1) Mustikka-vadelmapiirakka (1) Muutto (4) narrow (1) Nevada (5) New York (4) NHL (1) Oulu (9) pankkiasiat (1) Paso Robles (4) PCH1 (4) Pepperdine (1) Pismo Beach (1) Pitkäperjantai (1) puutarha (7) Pääsiäinen (2) Pääsiäispäivät (2) road trip (19) Rodeo Dr (1) Route 66 (1) Ruoka (14) San Fransisco (6) Sana Ynez (1) santa monica (2) Santa Ynez (1) Sosiaaliturvatunnus (1) Suomireissu (5) surffaus (4) Thanksgiving (1) the Last Bookstore (1) treenit (5) turistihommia (5) Universal Studios (2) Utah (5) Venice (1) ventura (12) Venturabeach (5) viini (9) viinitilat (6) viisumi (1) weekend getaway (2) Whole Foods (1) Yoga (4) Zion (2)